Tulivuorelta kohti paratiisia

Nettiyhteyttä ei ole vähään aikaan ollut, joten en ole päässyt päivittämään tätä blogia. Hieman jälkijunassa tulee nämä jutut nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...:)

Yogyakartassa aika sujui mukavasti ja nopeasti, kaupunki oli viihtyisä ja mielenkiintoinen välietappi.  Ekana päivänä otimme vain rennosti ja kiertelimme kaupungilla, tarkoituksena oli mennä käymään kaupungin keskellä sijaitsevassa kratonissa eli sulttaanin palatsissa mutta se olikin jo mennyt kiinni kun pääsimme sinne. Kiersimme sitten kratonin alueella ja kävimme vilkaisemassa sulttaanin vesipalatsia, joka on aikoinaan ollut sulttaanin vaimojen yksityinen kylpylä. Paluumatkalla hotellille ajattelimme säästää jalkojamme ja otimme polkupyörätaksin. Kaupunki vilisi täynnä fillaritakseja ja hevoskärryjä ja keskustassa tunnelma oli muutenkin aika hektistä ja tungokselta ei voinut välttyä.

Yogyakartan katukojuja

Pieniä kujia Yogyakartassa (meidän majoitus sijaitsi tällaisella)

Kaupunki tunnetaan jaavalaisen taiteen ja kulttuurin keskuksena ja sen kyllä huomasi. Kaikkialla oli taidegallerioita ja monissa ravintoloissa sekä liikkeissä oli nähtävissä koristeellisuutta ja taidetta. Yogyakarta on selkeästi enemmän turistikaupunki kuin aikaisemmat kaupungit Indonesiassa joissa olemme käyneet. Pääostoskatu Malioboro on täynnä kaupustelijoita, kojuja, basaareja ja seassa on myös ilmastoituja ”kunnon kauppoja”. Enimmäkseen kojuissa näytti olevan myynnissä kaikenlaista sekalaista krääsää flip flopeista saronkeihin ja koriste-esineisiin. Mukaamme tarttuivat kahdet pitkälahkeiset puuvillahousut iltoja varten yhteensä  neljällä eurolla, joten hinnat olivat naurettavan halpoja!

Malioboro katu

Yogyagartan läheisyydessä sijaitsee sekä hindujen että buddhalaistenkin muinaiset temppelit ja halusimme mennä katsomaan niitä. Otimme järjestetyn matkan, jossa pääsi käymään sekä Borobudurilla että Prambanassa. Aamu alkoi Borobudurista, maailman suurimmalta buddhalaiselta monumentilta, jonne kuski vei meidät tosi aikaisin aamusta. Oli hyvä juttu mennä temppelille mahdollisimman aikaisin, sillä jo 8 aikaan paikka oli täynnä turisteja ja tungosta alkoi kertyä!  Onnistuimme näin ollen nappaamaan heti aamusta valokuvia, joissa ei ollut muita turisteja. :) Mahtavan kokoinen temppeli ja uskomaton työ ollut joskus sen rakentamisessa! Turistit kulkivat temppeliin eri sisäänkäynnin kautta kuin paikalliset (tietysti myös hinta on turisteille eri!) ja turisteille annettiin sarongin tapainen liina vyötärölle. Sen tarkoitusperää emme saaneet selville, mutta ainakin se näytti miesten päällä hilpeältä! :) Temppelikierrostamme ”häiritsivät” paikallisten koululaisten jatkuva kiinnostus meistä ja halu päästä jatkuvasti valokuvaamaan meitä. Lopulta emme enää jaksaneet suostua yhteisiin valokuviin ja kieltäydyimme ystävällisesti. Olisi kenties pitänyt laittaa kyltti rintaan että ”Foto 20 000 IDR” ;)

Borobudur

Borobudur

Taiteellisia seiniä Borobudurissa

Borobudur

Borobudurilta matka jatkui hindulaisten Prambanan temppelille. Prambanan on Indonesian suurin hindulaisten temppelialue ja se käsittää 224 temppeliä, joista korkein on 47 metriä. Temppelit kärsivät sekä jo 1900-luvulla että 2000-luvulla merkittäviä tuhoja maanjäristyksissä ja korjaustyöt ovat vieläkin käynnissä. Temppelit ihastuttivat jälleen koristeellisuudellaan ja mahtavuudellaan. Kierroksen aikana saimme jälleen kymmeniä koululaisia kimppuumme valokuvia ottamaan. Välillä tuntui siltä, että turistit kiinnostivat heitä temppeleitä enemmän. Erikoista. :)

Prambanan

Prambanan

Prambanan

Yövyimme vielä kaksi yötä Yogyakartassa, päivällä lähdimme käymään läheisessä ostoskeskuksessa ja illalla sitten aloimme suunnitella seuraavaa kaupunkietappia. Alun perin suunnitelmissa oli jatkaa matkaa junalla eteenpäin ja pysähtyä matkalla Mount Bromolle ja sieltä jälleen Balille päin.  Päädyimme kuitenkin varaamaan järjestetyn matkan, johon sisältyi bussikuljetus Bromolle, yöpyminen siellä, jeeppi kuljetus aamusta Bromon luokse sekä bussikuljetus Denpasariin. Saimme koko paketin alle 40 eurolla (per hlö), joten totesimme sen olevan helpoin vaihtoehto. Tiedossa olisi kuitenkin tuskaisen monta tuntia bussissa istumista, mutta totesimme selviävämme siitä. Aamulla tila-auto tuli noutamaan meidät hotellilta ja meidän onneksemme meitä turisteja autossa oli yhteensä vain neljä, joten jäi mukavasti istumistilaa. Automatka Probolingoon kesti reilu 10 tuntia, jossa odottelimme toista autokyydillistä ja sitten meidät kuskattiin yhteiskuljetuksella Bromon juurelle majoituspaikkaan. Autokuljetus Probolingosta majoituspaikkaan oli mielenkiintoinen; istuimme noin 14 muun matkustajan kanssa ahtaassa autossa kuin sillit purkissa, matkatavarat laitettiin auton katolle naruilla kiinni, ulkona oli pilkkopimeää, tiet olivat välillä jyrkkiä ja mutkaisia, joten jännitystä ei ainakaan puuttunut! Perillä majoituspaikassa olimme vihdoin noin kello 20 illalla, haukkasimme pikaisesti iltapalaa ja sitten nukkumaan.  Aamulla jeeppi nouti meidät 3.45, suuntasimme pimeässä näköalapaikan juurelle, josta kävelimme itse loppumatkan ylös. Ulkona oli ehkä 10 astetta lämmintä, joten fleecelle ja housuille oli tällä kertaa käyttöä. Otsalampun valossa seurasimme polkua ylös ja matkalla oli useita ”tankkauspisteitä”, joista sai vettä ja muuta juotavaa. Ylös olisi päässyt myös hevosen kyydissä ja näitä kuljetuksia meillekin tyrkytettiin. Halusimme kuitenkin kävellä. Päästyämme ylös ”leiripaikalle” noin reilun 20 minuutin kävelyn jälkeen, löysimme vielä ylöspäin menevän polun ja päätimme kiivetä vielä korkeammalle. Muut turistit jäivät alemmas ja siksi halusimmekin mennä nauttimaan maisemista ilman älytöntä ihmisjoukkoa. Kiipesimme kenties vielä toiset 20 minuuttia ylöspäin ja vähitellen aamu alkoi valjeta ja kello 5.40 nousi aurinko. Ihailimme maisemia näköalapaikalta Bromolle päin ja napsimme valokuvia. Mahtavat näkymät! Pilvet ja sumu vuorien päällä alhaalla laaksossa näyttivät niin satumaisilta! Kuuden aikaan palasimme takaisin reittiä pitkin alas ja vasta nyt näimme millaisia polkuja ja jyrkänteitä pitkin olimme kiivenneet! Yksi kohta osoittautui sen verran hurjaksi, että mikäli olisimme valoisaan aikaan kiivenneet, niin itse en olisi siitä kohtaan mennyt! Hurjaa! Pääsimme kuitenkin turvallisesti alas, jossa jeeppi jo odottikin meitä. 

Maisemat kello viiden jälkeen aamulla

Selvittiin ylös heti aamusta!

Lumoavat maisemat

Aurinko alkaa vähitellen valaista kylää

Kävelypolut ylös

Tankkauspisteitä

Seuraavaksi suuntasimme itse Mount Bromolle. Auto jätti jälleen meidät jonkin matkan päähän itse vuoresta, jonne sitten kävelimme noin 40 minuuttia. Väsyneimmille oli jälleen tarjolla hevoskyyditystä. Kaikkialla oli ihan sumuista ja itse vuoresta ei näkynyt sumun alta mitään. Maisemat olivat todella haamumaiset! Kävelimme tietä/polkua pitkin ylöspäin ja lopussa odottivat vielä sadat portaat, jotka sitten vihdoin johdattivat tulivuoren kraatterin reunalle. Rappusia noustessa puhti tuntui loppuvan kokonaan, sillä ilma on ohuempaa korkeuksissa. Reunalta näki itse tulivuoren sisään, joskin se oli (ONNEKSI!) nyt täysin rauhallinen eikä aktiivisuudesta ollut tietoa. Hieman polvet kyllä tutisivat siellä ylhäällä, reuna oli kuitenkin suhteellisen kapea ja ihmisiä ympärillä jatkuvasti enemmän. Vähitellen maisematkin alkoivat kirkastua ja pilvet ja sumu väistyivät auringonsäteiden tieltä. Maisemat olivat kyllä sanoinkuvaamattomat! Jonkin ajan päästä jeeppi vei meidät takaisin majoitukselle, jossa pakkasimme laukkumme ja suuntasimme seuraavaksi takaisin Probolingoon ja sieltä bussilla Denpasariin. Mahtava kokemus tuo tulivuorella käynti, varmasti yksi tämän reissun parhaista hetkistä! :)

Ei näkynyt melkein mitään!

Matkalla ylöspäin

Kuva tulivuoren sisälle!

Muitakin turisteja näkyvissä

Kraaterin reunalla

Reitti ylös Bromolle (takana oikella näkyvät portaat)

Punainen jeeppi

Näköalat majoituksen luota

Denpasariin bussimatka kestikin melkein jälleen mukavat 12 tuntia. Onneksi bussissa oli ilmastointi, muita mukavuuksia sitten ei löytynytkään. Ensin bussi ajoi satamaan, sieltä tunnin ylitys lautalla Balille ja sieltä vielä loppumatka Denpasariin. Hieman oli peppu puutunut bussimatkan jälkeen! Perillä etsimme majoituspaikan, nukuimme yön yli ja heti aamusta suuntasimme Ubudiin (noin 30 minuutin päähän Denpasarista). Jaakon äiti tunsi kyseisestä paikasta yhden hotellinpitäjän ja järkkäsi meille sieltä majoituksen kuljetuksineen kahdeksi yöksi - kiitos Marjo-äiti! :) Majoitus oli upea ja ihanan rauhallisella paikalla ja meidän luxury-huone oli kooltaan lähes yksiön kokoinen! Sisäänkäynti huoneeseen muistutti enemmän temppeliä kuin hotellihuonetta. :) Rentouduimme sitten siellä pari yötä uima-altaassa polskien ja löhöten. Kävimme myös kääntymässä läheisessä apinametsässä, joka on täynnä apinoita ja jonne pääsee vapaasti kävelemään. Banaaneja voi halutessa ostaa myyjiltä ja niillä syöttää apinoita. Laukkuun ruokaa ei kannata piilottaa, sillä ne osaavat kaivaa sen sieltäkin! Ubud kaupunkina näytti olevan turistien suosiossa, katukuvassa ei näkynyt melkein muita kuin turisteja, kaupunki oli täynnä pieniä kauppoja, myymälöitä ja ravintoloita. Tunnelma siellä oli kuitenkin ihanan rauhallista. Tuntui silti hassulta nähdä joka päivä enemmän ja enemmän turisteja. Itse asiassa heti Balille päästyämme huomasimme muutoksen kaupunkikuvassa. Sumatralla ja Jaavalla ollessa näimme paikallista elämää, paikallisia taloja ja koteja, paikallisia ruokapaikkoja yms. kun taas Bali on selkeästi kehittyneempi turistipaikka. Turistit jotka lähtevät lomalle vain Balille tai muille turistipaikoille, eivät kyllä ole nähneet mitään ”kunnon” Indonesiasta. Elämä turistikeskuksien ulkopuolella on täysin erilaista. Siksi olemmekin onnellisia, että kiersimme niin monessa eri paikassa ja näimme Indonesian useita eri puolia. 

Ubudin majoitus

Apina juomassa :)

Apinametsä

Majoituksen terassi ja ovi sisälle!

Ubudista varasimme laivamatkan Gili saarille, ensimmäiseksi suuntasimme Trawangan saarelle. Gili saaria on yhteensä kolme: Air, Meno ja Trawangan. Trawangan saari on kaikista kehittynein ja vilkkain ja sieltä löytyy eniten majoitusvaihtoehtoja. Saarilta ei löydy moottoroituja ajoneuvoja ollenkaan, pelkästään hevoskärryjä ja myös koirat ovat kiellettyjä. Kissoja sen sijaan on sitäkin enemmän, mekin saatiin yksi pieni kamu terassilla istuessa. Illalla se jäi nukkumaan meidän terassille ja aamulla se vielä odotti siinä. Trawanganilla vietimme yhteensä neljä yötä ja sitten siirryimme Menolle, joka on kaikista saarista hiljaisin (nimi saattaa hämätä). :) Menolla yövyimme sitten seuraavat neljä yötä, paikka oli täydellinen paratiisisaari!! Sieltä ei olisi millään halunnut lähteä pois…

Eilen saavuimme sitten tänne Kutalle.  Emme ehkä olisi halunneet tulla tänne ollenkaan, mutta meidän lento lähtee huomenna tiistaina Kuala Lumpuriin ja lentokenttä on ihan tässä Kutan lähellä. Tunnelma täällä Kutalla on 100 prosenttisesti erilainen kuin Gileillä: turisteja, kaupustelijoita, melua, likaa… kaikkea muuta kuin ihanaa. Ja silti tämä paikka vetää turisteja puoleensa, sitä emme ymmärrä. Ensi kerralla sitten enemmän tunnelmia paratiisisaarelta sekä Kutalta!

Matkustamista halki Indonesian

Singaporen jälkeen alkoi meidän seikkailu Indonesiassa. Tarkoituksena oli lähteä liikkeelle Sumatralta ja suunnata jotain reittiä pitkin Balille ja Gili saarille asti. Balilta meillä on lento Kuala Lumpuriin 29.5, joten siihen asti voimme seikkailla Indonesiassa. Otimme lennon Singaporesta Medaniin Tigerin koneella. Päädyimme lentämään suoraan Medaniin, koska halusimme mennä käymään Lake Toballa, jonne pääsee helpoiten juuri Medanista. Lentomatka ei kestänyt kuin reilun tunnin ja lentokone oli melkein tyhjä, joten tuntui hassulta kun yleensä koneet ovat lähes täysiä. :) Lentokentällä menimme ensin viisumitiskille anomaan kuukauden viisumia Indonesiaan ja viisumi piti maksaa käteisellä. Meillä ei kuitenkaan ollut vielä yhtään Indonesian rupiaa, joten Jaakko joutui lähtemään käymään automaatilla mikä sijaitsi lentokentän ulkopuolella. Automaatille joutui siis menemään kaikkien selvitystiskien läpi, mutta kukaan ei kysynyt mitään, joten Jaakko ehti jo käydä maassa ilman mitään viisumia. :D Rahaa saatuamme maksoimme viisumit ja pääsimme tarkastusten läpi. Meidän laukut odottivatkin jo ulkopuolella laukkumiesten kanssa. Olimme suunnitelleet että suuntaamme kentältä suoraan bussiasemalle, josta nappaamme bussin Lake Toballe. Kentällä saimme kuitenkin kimppuumme muutamia taksimiehiä ja ”matkamiehiä” jotka tulivat tarjoamaan kyytiä Lake Toballe henkilöautolla. Matka sujuisi auton kanssa kuulemma nopeammin ja helpommin. Menimme katsomaan minkälaisia muita tyyppejä auton kyydillä oli myös menossa, ennen kuin päätimme uskallammeko mennä sillä. Epäilyttävien tapausten kyytiin ei nimittäin kannata hypätä. Auton kyydissä oli kolme naista, yksi lapsi ja yksi mies ja kaikki vaikuttivat ystävällisiltä, joten päätimme hypätä myös kyytiin. 

Matka kohti Toba järveä sujui ihan hyvin, jos kuumuutta ja ahtautta autossa ei lasketa mukaan. Liikenne täällä on ihan älytöntä ja kaoottista, autot, rekat, bussit ja skootterit ohittelevat toisiansa miten sattuu ja välillä kuski joutuu painamaan jarrut pohjaan kun joku vastaantulija meinaa tulla päälle. Totesin itse parhaaksi olla katsomatta eteenpäin ja toivoa ettemme törmää mihinkään.  Turvallisuuden tunnetta ei myöskään parantanut se, ettei autossa ollut lainkaan turvavöitä. Oli vain pakko luottaa siihen, että kuski osaa hommansa ja ajaa meidät turvallisesti perille. Matkalla näimme mm. paljon riisipeltoja, tien varsilla olevia kyliä sekä mielenkiintoisia skootterikuljetuksia. 

Kylä/kaupunki automatkan varrella

Onnistuuhan se tavaroiden kuljetus skootterillakin

Riisipeltoja

Ja lisää riisipeltoja

Jossakin vaiheessa matkaa huomasin, että kuskilla meinasi mennä silmät kiinni vähän väliä. Välillä tuntui että hän ihan oikeasti meinasi nukahtaa hetkeksi. Sanoimme tästä autossa oleville naisille, mutta he eivät tuntuneet uskovan meitä tai sitten eivät vain ymmärtäneet. Sillä hetkellä tuntui kyllä siltä, että olisi parempi hypätä pois tuollaisesta ”kuoleman kyydistä”, mutta seurasimme kuskin keskittymistä ja onneksi hän tuntui sitten skarppaavan ja laittoi musiikin kovemmalle.  Auton muut matkustajat jäivät matkan varrella pois ja matkasimme kuskin kanssa kolmistaan viimeiset kilometrit. Silloin se popitus vasta alkoi ja kuski käänsi volumit niin kovalle ettei autossa pystynyt enää keskustelemaan. :D Ajattelimme kuitenkin, että parempi niin mikäli hän pysyy sillä tavalla paremmin hereillä. Perille Parapatiin pääsimme joskus puoli kuuden aikaan illasta (noin viiden tunnin automatkan jälkeen). Ja vau minkä näköistä siellä oli! Mahtavat maisemat saivat unohtamaan pitkän ja raskaan automatkan. 

Lake Toba

Lake Toba

Parapatista meidän piti ottaa vielä laiva Samosirin saarelle Tuk Tuk-kylään, kuudelta lähti illan viimeinen laiva joten ehdimme siihen sopivasti. Satamassa meille tarjottiin majoitusvaihtoehtoja Tuk Tukista ja väsyneinä päädyimme ottamaan yhdeksi yöksi majoituksen Samosir Cottages nimisestä paikasta. Aamulla voisimme sitten lähteä rauhassa kiertelemään ja katsomaan vaihtoehtoja. Laivamatka kesti noin tunnin ajan ja laivalla pääsi ihan hotellin omalle laiturille. Majoituspaikka vaikutti tosi viihtyisälle, oma ranta-alue missä oli aurinkotuoleja, paljon kasveja ja kukkia ja nätit näkymät suoraan järvelle. Meidän huone oli perus siisti kahden hengen huone, mutta mielenkiinnon vuoksi halusin nähdä vielä muitakin paikkoja. Päätimme nukkua yhden yön ja lähteä seuraavana päivänä tsekkaamaan muut kylän majoitusvaihtoehdot.

Yöllä heräsimme ihmeelliseen rapinaan, kuulosti että jokin eläin kaiveli meidän terassin roskista ja jossain vaiheessa rapinaa alkoi kuulua seinän takaa katon rajasta. Ilmeisesti kyseessä oli rotta, sillä netistä lueskelin ihmisten kirjoituksia Lake Tobasta ja monet olivat maininneet heränneensä yöllä rottien rapinaan. Rotat ovat siis yleisiä sillä alueella. Aamulla nukuimme pitkään ja päätimme olla samassa paikassa vielä yhden yön, jottei meidän tarvinnut matkatavaroiden kanssa lähteä kiertämään kylää. Kiersimme Tuk Tukin kylän kävellen kokonaan ja tuntui hassulta kävellä täysin autioilla kaduilla, turisteista ei ollut tietoakaan. Paikalliset tykkäsivät vilkuttaa ja huudella mistä olimme kotoisin tai minne olimme menossa. Herätimme siis mielenkiintoa ja vaikutimme heidän silmissä varmasti eksoottisilta. Itse asiassa tosi moni paikallinen osasi sanoa ”Terve terve, mitä kuuluu?” ja meille selvisi että Lake Toballa on ollut joskus joitakin vuosia sitten tosi paljon suomalaisia matkailijoita. Tuk Tukin kylä oli tosi pieni, vain majoituspaikkoja ja joitakin pieniä kauppoja. Hassua että majoituspaikkoja oli niin monta vaikka siellä ei tuntunut edes olevan melkein ketään matkailijoita. Suositumpi sesonki on Indonesiassa varmastikin kesä-elokuussa, joten meidän matka osuu hieman hiljaisempaan sesonkiin.  Tsekkasimme muutamat muut majoituspaikat ja niiden jälkeen meidän oma majoitus tuntui parhaimmalta. :) Päätimme siis jäädä siihen meidän alkuperäiseen majoituspaikkaan, mikä osoittautui loppujen lopuksi tosi mukavaksi paikaksi. Päivisin rentouduimme ja luimme kirjaa järven rannalla ja välillä kävimme olusella ja ruokailemassa. Ihanan rentouttavaa lähes täydellisessä hiljaisuudessa järven rannalla. 

Tuk Tukin katuja

Tuk Tukin katuja

Relax

Meidän majoituspaikka (Samosir Cottages)

Katu Tuk Tukissa

Samosir Cottages

Auringonlasku Lake Toballa (kuva otettu veneestä)

Majoituspaikalla oli oma ravintola, josta sai hyvää ja edullista ruokaa. Indonesialainen ruoka on tosi hyvää! Pääaines on riisi, jota paikalliset syövät tosi paljon. Nasi goreng on yleisin ruoka, paistettua riisiä, johon sekoitetaan esimerkiksi lihaa tai kasviksia. Täällä suositaan mausteista ja välillä tosi tulista ruokaa samalla tavalla kuin Thaimaassa - se sopii meille! :)  Myös aamupalaksi pystyy ottamaan indonesialaisen vaihtoehdon eli maustettua riisiä. Yhtenä iltana ravintolaan tuli soittamaan paikallinen bändi ja meno ravintolassa taisi jatkua aamun pikkutunneille asti. 

Paikallinen bändi ja tanssiesitys

Tulivuoren räjähdyksestä syntynyt Lake Toba sijaitsee noin 900 metrin korkeudessa merenpinnasta, joten ilmasto siellä on viileämpää ja mukavampaa (ainakin suomalaisille) kuin mitä normaali ilmasto Indonesiassa on. Iltaisin sai melkein laittaa pitkähihaisen päälle ja huoneessa ei tarvinnut tuuletinta tai ilmastointia. Tuntui mukavalle viettää hetki ”viileämmässä” ympäristössä. Järvivesi ei ollut läheskään niin lämmintä kuin mitä olemme merivedessä täällä uineet. Lake Toba onkin syvimmillään huikeat 450 metriä syvä!

Järven rannalla vietimme viisi yötä ja tämän jälkeen päätimme lentää Jakartaan. Jouduimme näin ollen matkustamaan ensin takaisin Medaniin (lähin lentokenttä sijaitsee siellä), mutta tällä kertaa taksikyyti sujui yllättävän nopeasti. Tosin tämänkertainen kuski ajoi hetkittäin TOSI kovaa, joten matka sujui ehkä sen takia nopeammin. :) Alun perin emme olleet suunnitelleet suoraa lentoa Jakartaan, vaan olisimme lentäneet Padangiin ja sinne seudulle, mutta emme löytäneet sinne sellaisen lentoyhtiön lentoa, joka ei olisi ”Eu:n lentoyhtiöiden mustalla listalla”. Emme siis uskaltaneet hypätä mihin tahansa koneeseen. Päädyimme näin ollen Jakartaan ja sieltä otimme heti lentokentältä suoran bussiyhteyden Bogoriin, koska meitä ei kiinnostanut jäädä ahdistavaan miljoonakaupunkiin. 

Bogorissa yövyimme yhden yön ja aamulla jatkoimme matkaa Cibodakseen, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Bogorista. Cibodas on pieni kylä vuoristossa (siellä lähellä jossa sattui pari päivää sitten se venäläisvalmisteisen koneen onnettomuus). Halusimme mennä katsomaan mahtavia maisemia, mutta lähes kaikkialla oli sumuista ja vuorien rinteitä ei meinannut erottaa. Cibodaksesta löysimme bead&breakfast majoituspaikan erään Freddyn luota. Majatalon isäntä oli varmasti jo lähemmäs 80-vuotias pappa ja hän asui vaimonsa kanssa saman talon alakerrassa. Yläkerrassa oli viisi huonetta vieraita varten. Majoituksen laatu ei ollut kovin kummoinen, pelkkä sänky ja käytävällä jaettu vessa ja kylmä suihku, mutta pappa oli niin ystävällinen ja ihana että päätimme jäädä sinne. Päivällä ehdimme mennä vielä käymään Botanical Gardenissa, valtavan kokoisessa kukkapuutarhassa, jossa oli tuhansia eri kasveja. Näimme siellä myös muutamia apinoita!   

Botanical Garden

Suihkulähde

Botanical Garden

Botanical Garden

Apinoita!

Vesiputous Botanical Gardenissa

Mansikoita

Cibodaksen kauppakatu

Cibodaksen katu

Illalla Freddyn vaimo kokkasi meille päivällisen ja samoin aamulla saimme syödä banaanipannukakkua! Cibodas kylänä vaikutti tosi hiljaiselle ja sieltä ei löytynyt oikeastaan mitään. Paikallisten talot olivat todella surkeita ja totesimme kumpikin että se taisi olla köyhin paikka missä olemme koskaan käyneet. Koska kylä oli tosi pieni ja sieltä ei löytynyt oikein mitään, päätimme jatkaa matkaamme seuraavana aamuna ja seuraavaksi etapiksi asetimme Yogyakartan. Sinne päästäksemme meidän oli ensin matkustettava bussilla Bandungiin ja sieltä junalla Yogyakartaan. Ajattelimme että olisimme päässeet saman päivän aikana perille saakka, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Ensin odotimme bussia Cibodaksessa melkein pari tuntia (ruuhkien takia aikataulut saattavat venyä) ja sitten istuimme hikisessä bussissa kolme tuntia, jonka jälkeen pääsimme vihdoin Bandungiin perille. Bussimatka oli kyllä aikamoinen kokemus. Bussin kyytiin hyppäsi vähän väliä kaupustelijoita, jotka tyrkyttäen myivät vettä, banaaneja, ruokaa, mitä milloinkin ja mikäli kyydissä ei ollut kaupustelijoita, niin sitten joku kitaransoittaja rämpytti vieressä rahaa pyytäen. Ilmastoinnista ei ollut tietoakaan, joten hikeä pukkasi! Selvisimme kuitenkin perille ja Bandungissa olimme joskus puolen päivän jälkeen.  Juna Bandungista kohti Yogyakartaa lähti kuitenkin jo aamu seitsemältä, joten jouduimme jäämän Bandungiin yöksi. Bandungissa meininki muistutti melkein Bangkokia, älyttömästi liikennettä joka puolella, kauhea sekamelska ja mökkälä joka puolella. Tuntui melkein ahdistavalta! Käppäilimme rinkkojen kanssa hetken ja onnistuimme löytämään majoituksen juna-aseman läheltä. Huoneen taso oli jälleen kerran kaikkea muuta kuin tasokas, mutta yhden yön sitä nukkuu missä vain. :) 

Bandungin ruuhkaa

Illalla menimme istumaan hotellin alakertaan ja juomaan muutamat oluet, paikalla oli muutamia paikallisia poikia ja he soittivat kitaraa ja lauloivat. Yksi heistä osasi suomenkieltä yllättävän hyvin! Ja hän lauloi todella hyvin, saimme kuulla mm. Jenni Vartiaisen ”Missä muruseni on” ja ”Paratiisin”. Hänellä oli tyttöystävä Suomessa ja hän oli parin viikon päästä lähdössä Suomeen pariksi kuukaudeksi tyttöystävän luokse. Sovimme jo alustavat treffit kesällä Suomessa! :) Maistoimme myös paikallista riisistä valmistettua viinaa, oli hyvää! :) Paljoa emme kuitenkaan voineet maistella, sillä aamulla oli herätys puoli 6 aikaan. Oli kuitenkin tosi mukava ilta ja paikalliset pojat olivat todella mukavia kaikki! 

Paikallista viinaa

Tänä aamuna sitten oli tosiaan aikainen herätys, hyppäsimme seitsemän junaan ja matkustimme tänne Yogyakartaan junalla. Junamatka kesti 7 tuntia, mutta kilometrejä ei ollut kuin 380, joten siitä voi kuvitella miten hidasta Indonesian julkinen liikenne on! Otimme kuitenkin parhaimman junaluokan ja matkanteko sujui mukavasti ja paljon rennommin kuin bussissa. Viimeiset päivät olemme vain matkustaneet ja jatkaneet reissua eteenpäin ja siltä kyllä tuntuukin! Täällä Yogyakartassa ajattelimme hengähtää hetken ja viettää ainakin kolme yötä. Huomenna varmaankin kiertelemme vain kaupungilla ja sunnuntaina suunnittelimme päiväretkeä yhdelle läheiselle Borobudurille, mikä taitaa olla maailman suurin buddhalainen monumentti. Täällä Yogyakartassa ollaan jo nähty useita länsimaalaisia, mikä tuntuu hassulta sillä aikaisemmissa paikoissa olemme olleet melkein ainoita länkkäreitä. Tämä kaupunki tuntuu siis olevan turistien suosiossa. Kaupunki vaikuttaa kuitenkin tunnelmaltaan paljon rauhallisemmalta kuin esimerkiksi Bandung. Täällä Indonesiassa tuntee muuten itsensä rikkaaksi, sillä yksi euro on 12 000 paikallista valuuttaa. Tänäänkin nostimme automaatista kaksi miljoonaa - kerrankin saa olla miljonääri. :)

Indonesiassa valtauskonto on islamin usko, joten valtaosa on muslimeja. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ettei olutta meinannut löytää Cibodaksessa ollenkaan. Täällä Yogyakartassa puolestaan olutta saa ihan kaikista marketeista. Yksi juttu mikä on herättänyt meidät joka yö täällä on muslimien rukouskutsu, joka kaikuu minareetista. Kello 4.20 joka aamu. Minareetista kaikuvia kutsuja tulee myös pitkin päivää, mutta niihin on vähitellen jo tottunut. Tuohon "aamuherätykseen" pitää kuitenkin vielä hieman totutella... Lake Toban ja Cibodaksen jälkeen Yogyakarta tuntuu KUUMALTA (mittarissa  näytti olevan päivällä 37 astetta), vaikka istuu paikallaan niin hiki tulee. Siihenkin varmasti tottuu taas vähitellen. Huomenna sitten tutustumaan kaupunkiin tarkemmin! Nyt kohta nukkumaan matkustusväsymystä pois, aamulla saa pitkästä aikaa nukkua pitkään!